Koin viime yönä omituisen luovan hetken. Se tuntui hyvältä.

Asiat alkoivat mennä omituiseen suuntaan puolenyön aikoihin. Minun piti lukea tenttikirjaa, joka on roikkunut jo pitkään, kun se on vaikuttanut niin vastenmieliseltä lukea. Tai olin minä sen jo melkein kokonaan lukenut, noin 60 sivua lopusta odotti. Päätin, että nyt minun on vain pakko runtata kirja loppuun. Aloin lukea ja hetkeä myöhemmin huomasin, että minä nautin tuon vastenmieliseltä vaikuttaneen kirjan lukemisesta. Lukeminen tuntui hyvältä. Luin kirjan loppuun ilman minkäänlaisia motivaatio-ongelmia. Sen verran pidin taukoa, että selostin eräälle leikkejä, kun hän oli luvannut kämppäkaverinsa kanssa vetää jonkin leikin muutaman tunnin päästä aamunavauksessa.

Sain kirjan luettua, pesin hampaat ja menin sänkyyn. Ei ollut tenttistressiä. Huomasin, että aivoni alkoivat operoida aivan muuta kuin nukahtamista. Ensin huomasin ideoivani kaverille joulukortin, sitten kirjoitin mielessäni blogituksen (jonka kirjoitan vielä paperille ja laitan tänne, mutta nyt ei ole aikaa. Vaatii vielä ajatustyötä) ja hahmottelin novellin (jonka senkin kirjoitan vaikka joululomalla, sitten kun on aikaa. Ehkä laitan senkin tänne, jos siitä tulee riittävän hyvä). Tiesin, että olisi pitänyt nukkua ja että seuraavana päivänä tenttilukeminen on vaikeaa, kun vain valvoin, mutta se ei haitannut. Luova hetki tuntui pitkästä aikaa todella hyvältä, enkä halunnut asettaa aivoilleni muureja.