Olin eilen kaverini kanssa Metallimessussa Jyväskylän jäähallissa. Aivan upea kokemus! Minusta on hienoa, että jumalanpalvelus tuodaan lähelle ihmistä puhumalla, kuten oikealle ihmiselle puhutaan. Myös tila, jossa messu järjestettiin, oli varmasti sellainen, jonne useamman oli helpompi tulla kuin kirkkoon.

Upeaa oli myös, että messun osallistujajoukko oli varsin kirjava. Nuoria oli tietysti, mutta mukana oli runsaasti myös reilusti keski-iän ylittäneitä mummuja ja pappoja kuten myös pieniä lapsia isiensä ja äitiensä kanssa. Mahtavaa, että viimein miltei kaksituhatta vuotta ainoiksi oikeiksi kelpuutettujen, jähmettyneiden messutraditioiden rinnalla myös vaihtoehtoiset toteutustavat alkavat saada aitoa tukea. Kaikella kunnioituksella Anna-Mari Kaskista ja Pekka Simojokea kohtaan, kaikkiin ei kuitenkaan heidän musiikkinsa uppoa eikä se tuo kaikille rauhaa. Joillekuille hevi voi olla rauhanmusiikkia.

Hienointa minusta oli kuitenkin, että Metallimessu oli todella METALLIMESSU. Heviä soitettiin ihan tosissaan. Pelkäsin vähän, että messun musiikki on arikoivuspehmoheviä, mutta ei, se oli ihan oikeaa heviä. Kun asioita tehdään, niin tehdään sitten kunnolla! Mosh! Jee!