Internet on epäinhimillinen. Sitä pyörittävät tietokoneet ja siksi siihen eivät liity tunteet.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ikävä on tunne, että ihmiseltä puuttuu jotain, että ihmisen sisässä on tyhjiö. Toisinaan ihminen tietää, mikä tyhjiön täyttää, toisinaan ei.

 

Väite: Sekä yhdistäessään että erottaessaan internet aiheuttaa ikävää.

 

Minulla on kaksi ystävää, joita yhdistää minuun tällä hetkellä ainoastaan internet. Toiseen heistä olen tutustunut kasvotusten, mutta tällä hetkellä hän on kaukana ja pidämme yhteyttä lähinnä vain messengerin välityksellä. Toista heistä en edes tuntisi ilman internetiä. Myös häneen pidän yhteyttä lähinnä vain messengerin välityksellä. Molemmat heistä ovat eri tavalla tärkeitä ja siksi en halua käyttää toisena mainitusta ystävästä nimitystä nettituttu, vaikka hän pohjimmiltaan edelleen sellainen onkin. Hän kuitenkin tietää minusta paljon henkilökohtaisia asioita, eikä hän ole tuntunut ”nettitutulta” enää pitkään aikaan, vaikka en häntä olekaan koskaan tavannut. Siksi käytän hänestä mieluummin tässä nimitystä kohtaamaton ystävä, koska se kuvastaa ehkä hieman paremmin sitä, mitä hän minulle on. Ensin mainitusta ystävästä käytän vastaavasti nimitystä kohdattu ystävä.

 

Perusongelma on, ettei internet voi koskaan välittää ihmistä kokonaan. Vaikka pidämme paljon yhteyttä internetin välityksellä kohdatun ystävän kanssa, ikävöin häntä silti. Kaipaan ilmeitä, eleitä ja ääntä, jotka olen oppinut tuntemaan. Internetin teksti ei pysty näitä välittämään, ei edes runsaissa hymiöissä. Internetin välityksellä toinen on koko ajan hyvin lähellä, mutta kuitenkin aivan liian kaukana.

 

Kohtaamattoman ystävän kanssa ongelma on pohjimmiltaan sama. Vaikka minusta tuntuu, että ystävä on tärkeä, hän ei välity minulle koskaan kokonaan internetin välityksellä. Internetissä en voi koskaan oppia tuntemaan hänen ääntään, eleitään ja ilmeitään, sitä mitä hän lopulta on todellisena ihmisenä. Internetin välityksellä en voi saavuttaa hänestä muuta kuin omassa päässäni luomani mielikuvan. Minä tarvitsisin sitä, että saisin tietää, vastaako luomani mielikuva ollenkaan totuutta.

 

Olen riidellyt kohtaamattoman ystäväni kanssa. Tai todellisuudessa luulen riidelleeni, koska pelkästä tekstistä en voi tietää, millaisella voimakkuudella ystäväni reagoi. Ehkä todellisuudessa vain minä olen ollut vihainen ja huonotuulinen ja siten riidellyt yksin. Kukaan ei kuitenkaan voi riidellä yksin, riitaan tarvitaan aina vähintään kaksi. Minä olen myös iloinnut ja ollut onnellinen kohtaamattoman ystäväni kanssa. En voi kuitenkaan todellisuudessa tietää, onko ystäväni ollut yhtä iloinen ja onnellinen kuin minä, koska internet ei välitä hymyä. Minä olen luottanut ja kertonut kohtaamattomalle ystävälleni asioita, jotka koen hyvin henkilökohtaisiksi, ja luulen, että hän on tehnyt samoin. En voi kuitenkaan koskaan täydellisesti luottaa siihen, koska vakuuttuakseni tarvitsisin todellisen konkreettisen ihmisen. Nettimielikuva ei riitä.

 

Myös kohdatun ystävän kanssa olen riidellyt ja iloinnut internetissä ja myös jakanut henkilökohtaisia asioita. Kohdattua ja kohtaamatonta ystävää erottaa toisistaan se, että kommunikoidessani netin välityksellä kohdatun ystävän kanssa, pystyn lisäämään tekstiin ilmeet, eleet ja äänen. Siten kykenen ainakin hieman vahvemmin luottamaan käsitykseeni, mitä hän ajattelee, tarkoittaa ja tuntee.

 

Samoin kuin ihmisen sisällä ikävässä, myös internetissä on tyhjiö. Siksi se välittää ikävää. Tämän tyhjiön täyttää ihminen, internetistä puuttuu ihminen. Minä tarvitsen kokonaista, kosketettavaa ihmistä itsessään, koska olen inhimillinen. Toisaalta tarvitsen häntä myös siksi, että voin luoda illuusion, että todella tunnen hänet.