Perjantaina YleX Tänään -lähetyksessä juontajat puhuivat mikroilmeistä. Mikroilme on kasvoilla vain millisekunnin ajan välähtävä ilme, joka kertoo henkilön todellisesta tunteesta, esimerkiksi pelosta. Mikroilmettä ei voi havaita silmin, mutta aivot rekisteröivät sen. Ensivaikutelmat toisesta henkilöstä syntyvät näistä mikroilmeistä.

Perjantaina olin yksin syömässä. Ruokalaan tuli mies, jota en tunne. Olin kiinnittänyt häneen aiemminkin huomiota, joten tunnistin hänet ulkonäöltä. Uskon, että minäkin olin miehelle tutunnäköinen. Mies sai ruokansa ja minut valtasi kumma vaistonvarainen tunne, että mies aikoo tulla istumaan kanssani samaan pöytään.

Oli jo myöhäinen iltapäivä ja perjantai, joten ruokalassa ei ollut varsinaisesti ruuhkaa ja muuallakin oli tilaa, mutta silti minusta tuntui, että mies aikoo tulla istumaan kanssani samaan pöytään. Minä todella toivoin, ettei hän tulisi, koska vaistosin, että hän haluaa myös alkaa jutella ja tutustua. (Useimmiten minulla ei ole mitään uusiin ihmisiin tutustumista vastaan. Vaistosin kuitenkin nyt tiettyjä asioita ja olen pinnallinen ja kamala ihminen, enkä toivonut hänen istuvan kanssani samaan pöytään. En halua revitellä kamaluuttani ja pinnallisuuttani tämän enempää.)

Seurailin vaivihkaa, kun mies siirtyi salaattipöydälle ja siitä ottamaan leipää. Sitten hän alkoi etsiä istumapaikkaa, lähestyi minun pöytääni, kysyi "saako tähän istua?" ja istui pöydän päähän. Keskustelua hän ei ehtinyt aloittaa, koska olin saanut ruokani jo melkein syötyä hänen tullessaan.

Millaisia mikroilmeitä minä välitin miehelle? Tiedän varmasti, että tunteeni, joita koin, eivät toivottaneet miestä tervetulleeksi pöytääni. Silti hän siihen istuutui. Oliko hänelle kehittynyt minusta positiivinen ensivaikutelma jo, kun hän oli nähnyt minut aiemmin, ja voittiko tämä ensivaikutelma perjantaiset mikroilmeeni? Minun on tosin vaikea kuvitella, että aiemmatkaan mikroilmeeni olisivat toivottaneet häntä tervetulleeksi.

Olin perjantaina illalla myös luennolla. Välillä minusta tuntui, että luennoitsija puhui yksin minulle. Suurimman osan luennosta hän katsoi suoraan minuun. Saman olin huomannut myös muilla luentosarjan luennoilla. Mielenkiintoista tämä on siksi, ettei luentojen aihe ollut minusta erityisen kiinnostava. Olin luennoilla, koska olen maksanut niistä ja koska ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta. Millaisia mikroilmeitä minä osoitin luennoitsijalle? Luennoitsijan katse oli ystävällinen ja se osoitti tietynlaista yhteenkuuluvuutta. Kyse ei siis ollut siitä, että olisin vaikuttanut tympääntyneeltä ja että hän olisi siksi halunnut pitää minua silmällä. Osoittivatko mikroilmeeni muuta, kuin itse koin tuntevani? Vai liittyivätkö välittämäni mikroilmeet ennemminkin luennoitsijan persoonaan, joka on minusta erittäin miellyttävä?

Molemmissa tapauksissa saattaa olla kyse hymystäni. Minulla on tapana katsoa ihmisiä silmiin ja hymyillä. Luultavasti mies on huomioinut minun hymyilevän hänelle, kun hän on nähnyt minut ensimmäisen kerran. Luennoitsijalle hymyilin. Ei hymyni aina ole vilpitön. Ehkä vaikka vilpillinenkin hymy voi voittaa mikroilmeen mahdin?

"Se on niin miellyttävän oloinen ihminen!"

 

(Tietääkö joku, mistä johtuu, että joskus ihminen lukee moneen kertaan väärin pienen ajan sisällä? Onko se jokin aivotoimintaan liittyvä asia, jolle on olemassa todellinen selitys?)