Myin tänään ensimmäisen koskaan itse ostamani huonekalun, punaisen vuodesohvan. Olen vihannut tuota sohvaa. En pidä sen vuodemekanismista tai itse asiassa oikeastaan siitä, ettei sitä ole. Vuode on hölmönkokoinen ja epämukava nukkua. Istuinmukavuuskaan ei ole huippuluokkaa, eikä sohvalla mahdu mukavasti pötköttämään televisiota katsellessa. Istuintyynyt eivät pysy kunnolla paikallaan.

Kuitenkin olen myös rakastanut tuota sohvaa. Onhan se kuitenkin ensimmäinen koskaan itse ostamani huonekalu ja onhan se kaunis. Se on opiskellut yhdessä minun kanssani kolme vuotta. Sillä on itketty ja sillä on naurettu. Sillä on istunut ystäviä ja sen uumeniin on uppoutunut monia muistoja. Ei kai ole ihmekään, että nyt on hieman haikea olo?