En edes muista, kauanko siitä on, kun olen viimeksi kirjoittanut. Liian kauan joka tapauksessa. Nyt istun lattialla ja kirjoitan.
Kamalasti kaikkia asioita on tapahtunut sen jälkeen, kun olen viimeksi kirjoittanut. Ensinnäkin olen elänyt elämäni rankimman ja stressaavimman kevään. Minun ja parini gradu ei vaan valmistunut, vaikka kuinka teimme sitä. Ei vaikka itkimme ja teimme, loppuvaiheessa kellonympärisiä työpäiviä. Ja kun gradu ei valmistunut, stressi ja stressinaiheet vain lisääntyivät ja kasaantuivat. Aikataulun venyessä opintotuet loppuivat kesken ja hurjasti voimia meni sen pohtimiseen, mistä saan rahat, että saan ostettua maitopurkin. Eikä tämä ollut kärjistetty esimerkki. Rahaa olisi saanut (ja saikin) töitä tekemällä, mutta töiden tekeminen olisi vienyt voimia gradun tekemiseltä ja edelleen pidentänyt valmistumisaikaa, mikä olisi entisestään lisännyt stressiä. Kun samaan kuvioon lisättiin vielä työnhaku ensin kesäksi ja sitten tulevaksi syksyksi, muutto ja ahdistus siitä, mitä meistä ajatellaan, kun gradu ei vaan valmistu, kehittyi stressin ja väsymyksen määrä valtavaksi. Ja kun minähän menetän stressaantuneena yöuneni, lisäsivät huonosti nukutut yöt pahaa oloa entisestään.
No kävi sitten kuitenkin niin, että gradu valmistui. Muistaakseni 12.5.2010 veimme sen Jyväskylän yliopistopainoon. Edellisenä iltana noin klo 20.09 Jyväskylän Coffee Housessa olimme päättäneet, että nyt on tullut jaksamisen raja vastaan ja että gradu on kaikkine vajavuuksineen ja virheineen valmis. Tästä alkoi elämässäni uusi myllerrys. Ehkä kolmen viikon sisään siitä, kun gradu oli valmistunut, minulla oli tiedossa työpaikka syksyksi ja valmistuin viimein luokanopettajaksi. Elämäni muuttui kerralla aivan joksikin muuksi, kuin mitä se oli aiemmin ollut. En ollut enää opiskelija ja minulla oli edessäni muutto aivan uuteen paikkaan. Aiemmin toukokuun alussa muutto pois Jyväskylästä oli ollut vaikea ja rankka. Minua itketti todella paljon luopua asunnon avaimista. Pikkuinen yksiö oli kuitenkin ollut minun kotini viisi ja puoli vuotta. Se oli ollut minun ensimmäinen oma kotini. Monien myrskyjen ja epävarmuuksien jälkeen myös Jyväskylästä oli tullut todellinen koti. Nyt edessä kuitenkin oli uuden asunnon etsiminen pääkaupunkiseudulta. Asunnon löytäminen ei ollutkaan niin helppo tehtävä kuin olin ennakkoon kuvitellut. Vielä elokuun loppupuolella olin vailla kotia. Stressi oli jälleen valtava, kun yritin samanaikaisesti löytää uuden kodin ja sopeutua työhön, jota en kokenut hallitsevani riittävän hyvin.
Lopulta uusi koti löytyi, ja olen siihen pikkupuutteista huolimatta erittäin tyytyväinen. Pitkästä aikaa kaikki on hyvin. Pikku hiljaa stressi työstä alkaa vähentyä ja nukun taas ainakin melkein normaaleja yöunia. Elämä on mallillaan. Arkirutiinit hakevat vielä rytmiään, mutta pikku hiljaa nekin alkavat löytää tahtiaan. Ajan kanssa asuntokin varmasti alkaa tuntua todelliselta kodilta. Ehkä sitten, kun muutto on aivan valmis ja jokainen tavara on löytänyt luonnollisen paikkansa.
Olen viimeisen 11 kuukauden aikana kokenut valtavan määrän stressiä ja väsymystä. Olen itkenyt enemmän kuin aikoihin. Stressin kanssa oppii kuitenkin elämään. Stressin avulla voi myös oppia. Minä olen ainakin oppinut sen, että en minä murru, vaikka mikä olisi. Saatan väsyä ja kokea, että romahdan, mutta silti jaksan aina vielä vähän. Lopulta tulee kuitenkin aina hetki, jolloin saan luvan kanssa väsähtää. Tästä opista on ollut paljon hyötyä eläessäni läpi yhtä elämäni suurimmista myllerryksistä, siirtymää opiskelijasta vastuulliseksi aikuiseksi. Viime kevään aikana minusta on tullut todella vahva ihminen.
